Ajankohtaista

Ajankohtaista

PTS Magazine - Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos


11.07.2023

Mitä varautuminen on, miten minä varaudun? 
Varautuminen kuuluu meille kaikille, jotka tahdomme häiriöttömän toiminnan jatkuvan. 
Sähkönjakelun toimintahäiriö lamauttaa tärkeitäkin toimintoja ja pitkittyneissä tilanteissa ongelmat kertaantuvat meillä kaikilla, myös pelastuslaitoksella. Esimerkiksi polttoaineiden jakelun katkeaminen johtavat nopeasti poikkeaviin järjestelyihin. Ne eivät kuitenkaan saisi olla esteenä yritystoiminnan jatkumiselle tai pelastustoiminnalle tilanteessa, jossa apua erityisesti tarvitaan ja avun tarvitsijoiden määrä voi olla erityisen suuri. Normaalioloissa yrityksien kuin myös pelastuslaitoksen kalustoon tankataan polttoaineet ennalta kilpailutetuilta jakeluasemilta tai omista jakeluvarastoista. Sähkökatkojen aikana polttoaineen saanti näistä paikoista kuitenkin saattaa nopeasti keskeytyä. Näissä tilanteissa on meidän kaikkien toimittava poikkeavalla, mutta ennalta sovitulla tavalla, jotta toimintaa voidaan tehokkaasti jatkaa kaikissa olosuhteissa. 
Häiriötilanteet 
Teknistynyt yhteiskunta toimii häiriöttömässä tilanteessa tehokkaasti. Häiriötilanteen sattuessa normaalit päivittäiset toiminnot saattavat lamautua. Tilanteen pitkittyessä ongelmat kertaantuvat, myös pelastuslaitoksella. Esimerkiksi sähkön, veden ja polttoaineiden jakelun keskeytyminen ja viestiyhteyksien katkeaminen johtavat nopeasti poikkeaviin järjestelyihin ja toimintojen häiriintymiseen. Suomessa yhteiskunta varautuu erilaisiin häiriöihin kokonaisturvallisuuden mallilla, joka tarkoittaa, että yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. 
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen osastolla keskustellaan tämän vuoden PTS-tapahtumassa toiminnan jatkumisen turvaamisesta. Miten sinun yrityksesi on varautunut polttoaineen riittämisen turvaamiseksi - onko mietitty tai mahdollisesti laadittu tai valmisteltu suunnitelmia, jossa on käyty läpi mahdollisia normaalista poikkeavia toimintatapoja. 
Tervetuloa keskustelemaan, kotivarasta ja paljon laajemmasta kokonaisuudesta varautumiseen liittyen. PS. myös lapsille on ohjelmaa keskustelun ajaksi – kuten aina.


Takaisin uutisiin
Yhteistyössä

 

Blåkläder

 

Mainosvarikko Kauhava Pohjanmaan Osuuspankki
Ajolinja Mascus Lippu.fi
Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä