Pienoismallinäyttely

Pienoismallinäyttely

Suurten autojen pienet kopiot

 

Power Truck Show'ssa kilpailevat perinteiseen tapaan myös kooltaan pienemmät ajoneuvot, sillä suuren ja vankkumattoman suosion saanut pienoismallinäyttely valtaa oman paikkansa Palace-hallista lauantaipäivän ajaksi. Pienoismallien toivotaan saapuvan areenalle hyvissä ajoin lauantaiaamuna ja kotiinlähtöä voidaan suunnitella palkintojen jaon jälkeen päivän kääntyessä iltaan. Osallistujille lähetetään tarkempia tietoja lähempänä tapahtumaa.

 

Aikaisempien vuosien tapaan kisakamppeet laitetaan kahteen sarjaan rakentajalle kertyneiden ikävuosien mukaan eli kaikki 16 vuotta kalenterivuoden aikana täyttävät ja nuoremmat ovat junioreita, muut senioreita eikä yläikärajaa tunneta.

 

Juniorit = 16-vuotiaat ja nuoremmat
Seniorit = 17-vuotiaat ja vanhemmat

 

Ilmoittautumisessa kiinnitämme huomiota pienoismallien rakentamisen tasoon sekä näyttävyyteen ikätason mukaisesti. 

 

Mukaan otetaan noin 100 pienoismallia.

Yksi rakentaja voi tuoda yhden (1) pienoismallin mukaan näyttelyyn.

Varaamme oikeuden muutoksiin.

 

Ilmoittautumiset pienoismallinäyttelyyn alla olevan lomakkeen kautta: 

Pienoismallin rakentajan tiedot
 

*
*
*
*
*

 

Ajoneuvon tiedot
 

*
*

 

Auton kuvan lähettäminen

 

Lähetäthän kuvan näyttelyautosta. Power Truck Show'lla on oikeus käyttää kuvaa Power Truck Show lehdessä, internetsivuilla ja muissa somekanavissa.

 

Käyttöoikeus kuvaan *

Pakolliset kentät * 
Yhteistyössä

 

Blåkläder

 

Mainosvarikko Kauhava Pohjanmaan Osuuspankki
Ajolinja Mascus Lippu.fi
Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä