Power Truck Show
Olemme FacebookissaOlemme InstagramissasuomeksiPå SvenskaIn English

Power Truck Show’n aikaan iltojen hämärtyessä näyttelyautojen valot syttyvät loistoonsa. Myös yleisö pääsee osaksi tätä näytelmää lauantai-iltana, kun tapahtuma on auki kello 23.00 asti. Valoshow on päätös kuljetusalan tapahtumaviikonlopulle ja erityisesti autonäyttelyyn osallistuneille. Autonrakentajat panostavat nykyään entistä enemmän autojen lisävaloihin ja valojen näyttävyyteen. Autojen valaistus on ollut Power Truck Show’ssa jo muutaman vuoden ajan myös tuomaroinnin ja palkintojenjaon kohteena. Tuomarit kiertävät katsomassa valoshow’n annin kuitenkin jo perjantai-iltana, kun kaikki näyttelyyn osallistuneet ovat paikan päällä ja esittelemässä autojensa valojen välkettä. Kolmen parhaimmisto palkitaan lauantaina palkintojenjaossa.

Lauantain pimenevässä illassa välitön ja rento tunnelma huokuu ympäri aluetta, kun värikkäät valot rytmittävät autoista kuuluvaa musiikkia ja torvien soittoa.

Yhteistyössä

visit kauhava 2021