Kuljetusmessuilla mukana - Raskassarja - U341
03.08.2025
Raskassarja vastaa asiakkaiden haasteisiin
Power Truck Show -tapahtumassa tietoa, tavaraa, tarjoilua
Raskaan kaluston varaosakaupassa ja korjaamotoiminnassa vuodesta 1989 toimineessa Raskassarjassa haettiin viime vuoden lopulla isompia vaihteita, joiden myötä toimintaan saatiin uutta pontta. Asiakkaiden suuntaan tämä näkyy tehostuneessa toiminnassa ja asiakaskokemuksen parantumisena.
Raskassarja on kasvanut ja kehittynyt alallaan merkittäväksi toimijaksi, jonka lipun alla toimii 15 raskaaseen kalustoon keskittynyttä varaosamyymälää ja 8 monimerkkikorjaamoa. Loppuvuodesta 2024 ketjun ydintoimijat, Hyvinkään HRP Oy, Ikaalisten Autovaruste Oy, Originator Oy ja Varaosa Närhi Oy yhdistyivät ja samalla Suomeen saatiin vahva ja kotimainen toimija raskaan sarjan varaosakauppaan ja korjaamotoimintaan.
”Vuodenvaihteessa tapahtuneen yhdistymisen myötä aiemmasta markkinointi- ja hankintayhteenliittymästä kasvoi sadan ammattilaisen ja liikevaihdoltaan noin 30 miljoonan euron toimija. Yhdistymisen parissa on tehty töitä hartiavoimin asiakaspalvelun nimissä”, kertoo Raskassarjan toimitusjohtaja Kari Melanen.
Toimitusjohtajan mukaan yhdistymisen myötä Raskassarjalla on aiempaa paremmat mahdollisuudet tarjota asiakkailleen korkealaatuisia varaosia ja korjaamopalveluita kilpailukykyiseen hintaan. Kokoa kasvaneessa yrityksessä panostetaan jatkossakin paikallisuuteen ja henkilökohtaiseen palveluun, sillä toiminta jatkuu toimipisteissä aiemman henkilökunnan voimin.
”Miltei kaikki yrittäjät ovat mukana uuden yrityksen päivittäisessä toiminnassa, joten heidän vuosien saatossa kertynyt osaaminen ja asiantuntemus ovat edelleen ketjun ja asiakkaiden käytössä. Uuden, toiminnoiltaan keskitetyn organisaation ansiosta on henkilöiden työnkuvia ja vastuualueita tarkennettu, jolloin jokainen voi keskittyä aiempaa syvällisemmin siihen omaan osaamiseen ja osaamistason kasvattamiseen”, jatkaa Melanen.
Toimitusjohtajan mukaan yhdistymisprosessi on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja palaute niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin suunnalta on ollut lähtökohtaisesti myönteistä.
”Kooltaan suuret ja laajalla maantieteellisellä alueella toimivat asiakkaat ovat kiitelleet toimintamallien yhdenmukaistamista. Lisäksi tuotevalikoimamme on kasvanut ja olemme vahvempi toimija muun muassa nostureiden kunnossapidossa ja tarkastuksissa sekä työkoneiden varaosissa”, jatkaa Melanen.
Ajoneuvotekniikan kehittymisestä johtuen kuljetuskaluston kunnossapidossa nojataan aiempaa useammin alan kaupallisiin toimijoihin. Melasen mukaan vallitseva taloustilanne on toisaalta vienyt kehitystä toiseenkin suuntaan lisäten ulos myytävien varaosien volyymiä.
”Kuljetusyrittäjät etsivät omalla kunnossapidolla toiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeitä säästöjä. Osaavan ja asiantuntevan korjaamopalvelun ohella haluamme jatkossakin tarjota asiakkaillemme kilpailukykyisesti hinnoiteltuja korkealaatuisia varaosia. Vuosien aikana kertynyt osaaminen yhdessä laajojen tietokantojen kanssa auttaa löytämään kuhunkin ajoneuvoon ja tarpeeseen juuri sen oikean varaosan”, painottaa Melanen kokemuksen merkitystä varaosamyynnille.
Melanen painottaa kahden toisiaan tukevan liiketoiminnan merkitystä Raskassarjalle.
”Toimimme sekä varaosakaupan että korjaamotoiminnan parissa. Tiedonvaihto tekijöiden välillä on aktiivista, jolloin ymmärrys asiakkaiden erityistarpeita kohtaan kasvaa”, valottaa Melanen.
Raskassarjan omien myymälöiden ja korjaamoiden ohella toiminnassa nojataan edelleen vahvasti paikallisiin, tällä hetkellä seitsemällä paikkakunnalla palveleviin Raskassarja Partnereihin. Melasen mukaan ketjussa on vahva halu kasvattaa partneriverkostoa erityisesti korjaamoiden osalta.
”Olemme käyneet laajalti keskusteluja paikallisten toimijoiden kanssa ja uskon vahvasti, että voimme lähiaikoina kertoa uusista Raskassarja Partnereista. Toimintamallissamme Raskassarja Partner saa käyttöönsä alan parhaan teknisen tuen, tehokkaan hankintaorganisaation sekä vaikuttavan markkinoinnin. Näiden avulla Raskassarja Partner -korjaamo pystyy tarjoamaan asiakkailleen korkeaa palvelutasoa kilpailukykyiseen hintaan. Meillä on tavoitteena saada asiakkaan kalusto tuottavaan työhön tien päälle mahdollisimman nopeasti”, painottaa Melanen nostaen esiin ketjun tarjoaman teknisen tuen. Raskassarjalla on oma, alansa huippuosaajista koostuva tekninen tukitiimi ratkomassa korjaamotoiminnassa vastaan tulevia haasteita.
”Juho Sunin luotsaamaan teknisen tuen tiimiin kuuluvat henkilöt osallistuvat päivittäin kunnossapitoon, jolloin heidän osaamistasonsa myös kasvaa jatkuvasti”, painottaa Melanen yhdistymisen mukanaan tuomista uusista ja samalla asiakaskokemusta parantavista toimintamalleista.
Vahvalla otteella huomiseen tähtäävä Raskassarja Partnereineen on mukana elokuisessa Power Truck Show 2025 -tapahtumassa tutuksi tulleella osastopaikalla U341. Messuosastolla puhutaan raskaan kaluston kunnossapidosta, tehdään kauppaa Raskassarja-brändituotteista ja nautitaan virvokkeita.
”Tervetuloa keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa kaluston varaosista, huollosta ja korjauksista”, toivottaa Kari Melanen.
Lisätiedot:
Kari Melanen
+358 40 752 6761
Toimitusjohtaja
Raskassarja
Olemme mukana Power Truck Show -tapahtumassa osastolla U341.
Tervetuloa tutustumaan osastomme tarjontaan ja kunnossapitoalan ammattilaisiin!
Takaisin uutisiin




