Ajankohtaista

Ajankohtaista

PTS Magazine - Jääkiekon huumaa


27.07.2023

- Kun Suomi voitti vuonna 2022 kultaa jääkiekon MM-kisoista, halusimme osoittaa kunnioitusta jääkiekkomaajoukkueelle ja erityisesti samana vuonna 60 vuotta täyttäneelle jääkiekkovalmentajalle Jukka Jaloselle, Mikael Sjöblom kertoo. Aihe oli ollut jo aiemmin mietinnässä, mutta vuoden 2022 tähtihetket sinetöivät päätöksen. – Olemme jo sopineet Jukan kanssa, että käymme näyttämässä autoa herralle itselle, Mikael paljastaa. Jalonen on jo nähnyt kuvia hänen kunniakseen maalatusta autosta ja oli kehunut, että kyllä on taitava kaveri maalannut auton. Maalauksesta menee siis kunnia Simon Ahlsvedille, joka on toteuttanut motiivimaalaukset. Westcustom on toteuttanut auton sisustuksen, joka mukailee teemaa. Custom Parts on lisännyt autoon rautaa ja päällirakenteet ovat Juro-Cleanin käsialaa.  
Sjöbloms Tankservicellä on ollut aina näyttävästi maalattuja ja rakennettuja autoja, ja he ovat tuoneet niitä jo vuosia mukaan Power Truck Show autonäyttelyyn. Yritys on toiminut vuodesta 2013 ja tällä hetkellä töitä tehdään yhdeksällä autolla.  


Takaisin uutisiin
Yhteistyössä

 

Blåkläder

 

Mainosvarikko Kauhava Pohjanmaan Osuuspankki
Ajolinja Mascus Lippu.fi
Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä