Ajankohtaista

Ajankohtaista

PTS Magazine - Tasakattokymppi Alajärveltä


28.06.2023

Jarmo Seppälä Alajärveltä on vuosien ja vuosikymmenten saatossa viettänyt lukemattoman määrän työtunteja erilaisten Volvojen ohjaamoissa. Työura alkoi tasakattoisella Volvolla ja samanlaisella hän ajelee jälleen eläkepäivien kynnyksellä. 
Toisen polven kuljetusyrittäjä Jarmo Seppälä pohti monesti, että perheyrityksessä käytettyä kalustoa olisi mukava taltioida eläkepäivien viihdykkeeksi. Mielessä oli pyörinyt joku 1970-lukuinen Volvo, legendaarisen maineen saanut F88 tai F89 tuntui silloin sopivalta kohteelta.  
”Eteläiseen Suomen suuntautunut kyläreissu muutti näkemystä varsin nopeasti, sillä pyörähdimme pihassa, missä oli laaja kattaus vanhoja henkilö- ja kuorma-autoja. Pihassa seisoi myös Volvo F10-rekkaveturi, joka näytti varsin ehyeltä aihiolta”, kertoo Jarmo kohta kymmenen vuoden takaisia tapahtumia. 
”Aikani autoa silmäiltyäni kysyin, josko sen saisi käyntiin. Otettiin avaimet jemmasta puskurin päästä ja laitettiin Volvo käymään”, jatkaa Jarmo, joka teki autosta kauppaa parin kuukauden verran. Lopulta hinta saatiin kumpaakin osapuolta miellyttävälle tasolle.  
Kaupanteon jälkeen Jarmo haki tarrakilvet ja ajoi auton kotiin Alajärvelle. Auto tuntui varsin toimivalta ja siitä rohkaistuneena hän ajoi autolla katsastuskonttorille vikalistaa hakemaan. Vikalistaa ei tullut, mutta tuore leima kylläkin. Myyjän mukaan autoon oli tehty laaja jarruremontti ennen kuin se jätettiin seisomaan pihan laitaan. 
”Tuoreen leiman turvin ajelin muutamia päiviä kylällä. Sitten oli aika pysäköidä auto talliin entisöintiä varten”. 
Jarmon mukaan auto oli teknisesti kunnossa ja sen yleisilme oli varsin siisti. Tarkempi syyni osoitti kuitenkin, että ohjaamo oli pahoin ruostunut ja sen tilalle piti löytämän ehjempi yksilö. Lopulta pelleiltään parempi ohjaamo löytyi ja entisöinti sai jatkua. 
”Sisällä ohjaamossa on osia ainakin viidestä eri autosta. Keräilin osia mahdollisimman paljon ja pyrin löytämään aina vain ehyempiä ja parempia osia. Kaikki verhoilutkin ovat vanhoista ohjaamoista löytyneitä. Irrotin kankaat eristelevyistä ja pesin kankaat useaan kertaan hellävaraisesti. Parhaat palat kiinnitin takaisin eristeisiin ja nostin ohjaamon seinille.  
”Kaikkein suurin työ oli ehjien tuhkakuppien löytämisessä, mutta lopulta niitäkin löytyi yli oman tarpeen. Munsalan RM Trucks ja Ilvesjoen Kauppilan Autohajottamo ovat olleet suurena apuna osien etsinnässä”, kiittelee Jarmo, jonka mukaan entisöintiprojektissa vierähti kuitenkin parin vuoden vapaa-aika.  
Auton valmistumisen jälkeen katseet suunnattiin jykiläiseen kaksiakseliseen perävaunuun, jonka Jarmo hankki pohjalaisautoilijalta. Alkujaan kärry on palvellut Kaukoliikenteen värissä ulkomaan ajossa. 
”Tässäkin tehtiin aika iso työ, sillä kärrystä purettiin kaikki irtoava, jarrut ja sähköt yhdessä lattian kanssa tehtiin uudestaan. Kapelliputketkin yhdessä pressun kanssa vaihdettiin uusiin. Mutta kärry tehtiin nopeasti, syksyllä alettiin ja keväällä 2020 lähdettiin jo ajoon tämän kanssa”, kertoo Jarmo. 
Elokuussa Jarmo kääntää yhdistelmänsä jälleen Power Truck Shown veteraaniautokentälle.  
”Hyvällä mielellä lähdetään paikalle esittelemään autoa ja tapaamaan tuttuja. Tällä kun lähtee tien päälle, niin nostalgiset muistot palaavat aina mieleen. Oman kuljettajauran aloitin vastaavanlaisella, joskin muutamaa vuotta uudemmalla tasakatto-Volvolla”, päättää Jarmo. 

 

Teksti Ari Perttilä


Takaisin uutisiin
Yhteistyössä

 

Blåkläder

 

Mainosvarikko Kauhava Pohjanmaan Osuuspankki
Ajolinja Mascus Lippu.fi
Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä