Ajankohtaista

Ajankohtaista

PTS Magazine - Vielä yksi auto


18.07.2023

Aloitin erikoismaalausten tekemisen 90-luvun alussa ammattimaisesti. Meitä erikoismaalareita oli silloin yhden käden sormin laskettava määrä. Totta kai Truckers Festivaaleille Karjaalle piti lähteä tekemään työnäytöstä kynäruiskulla ja markkinoimaan omaa tekemistä. Taisi olla kesä 1992, kun tapasin Nukalan Mikon ensi kertaa. Mikolla oli näytillä uusi erikoismaalattu ja todella massasta poikkeava Royal Princess, nokkamallin Scania, jossa oli rehvakkaasti kromiputket laitettu konepellin läpi lokasuojiin.  
Mikko ja silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni Tiina keskustelivat autojen erikoismaalauksista. Ilmeisesti Mikolla jäi ajatus kytemään, sillä syksyllä 1992 sain lähteä Alahärmään maalauskeikalle. Pientä epävarmuutta aiheutti silloin kipsissä oleva maalauskäsi, joka meni karatetreeneissä rikki. Maalasin ensimmäisen Scaniani Kuljetus Nukalalle käsi kipsissä.  Auton nimeksi tuli Dream, siinä oli paljon pinkkiä, violettia, muita pastellisävyjä sekä valkoinen hevonen toisessa kyljessä takajaloillaan. Mikko ja Ritva osallistuivat alusta alkaen maalausprojekteihin. Yhdessä Ritvan keittiön pöydän ääressä kuvioinnit ja raidoitukset suunniteltiin ja sitten toteutettiin Kuljetus Nukalan hallissa. Kun paperille saatiin aihe ja pääpiirteet kuvioista, siirryttiin hallin puolelle ja luonnosteltiin maalaukset suoraan auton kylkeen kynäruiskulla. 
Maalasin kaikkiaan yhdeksän autoa Kuljetus Nukalalle, yleensä noin yhden vuodessa. Aloitin 2006 pintakäsittelyalan opettajan työt ja viimeisen auton maalasin 2003. Tosin 2010 kävin paikkamaalaamassa samaisen auton, joka oli saanut liikenneonnettomuudessa melkoiset vauriot keulaansa. 
Vierailin lähinnä turistina Power Truck Show’ssa vuosittain. Kerran Mikko tokaisi suoraan tyyliinsä, että lopeta ne opettajan työt ja tule oikeisiin töihin, niin tehdään vielä yksi auto. Pohdiskelin, että ehkä vielä pitäisi yksi auto maalata mutta sopivaa tilannetta ei tullut. 
Saimme suru-uutisia viime syksynä, kun Mikko sairastui ja nukkui pois. Pohdin, että taisi se viimeinen auto jäädä tekemättä, kunnes Mika Nukala otti yhteyttä. Perustimme Ammattiopisto Tavastian satelliittikoulun Kauhavan Ilmasotakoulun entisiin tiloihin tämän vuoden alusta, joten sain sovittua tapaamisen Mikan kanssa Alahärmään työmatkan yhteyteen hienosti.  
Mikalla oli idea, että maalattaisiin uusi tukkiauto-Scania kunnioittamaan kuljetusliike Kuljetus Nukalan pitkää historiaa ja sukupolvelta toiselle jatkuvaa yrittäjyyttä sekä kunnioittamaan myös Mikon pitkää uraa kuljetusalalla ja kustomoinnin pioneerina. Olin mielissäni, että Mika soitti minulle ja näinkin pitkän ajan jälkeen päästään miettimään uuden auton erikoismaalauksia.  
Ideoinnissa on nyt mukana Sofia Nukala, jonka kanssa pohditaan yksityiskohtia, kun taas Mikan kanssa sovittiin suuret linjat. Auton kuviointien tulee olla tyylikkäät ja ”komiat” kuten Nukalan tyyliin tulee maalausten ollakin. Mukavasti yhteistyö on lähtenyt käyntiin uudelleen. Alahärmässä tavataan ensi kesänä, erikoismaalausten merkeissä. 

 

Teksti Jari Välkkynen


Takaisin uutisiin
Yhteistyössä

 

Blåkläder

 

Mainosvarikko Kauhava Pohjanmaan Osuuspankki
Ajolinja Mascus Lippu.fi
Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä